lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kevät!

Ensimmäinen krookus kukkii. Ruusujuuren känkeröiset osat pukkaavat punaisia alkuja. Pioni aloittaa jo sentin pituisilla punaisilla aluilla. Viime syksynä istutetut uudet tulppaanit ovat hurjia, jo parin kolmen sentin pituisia lehtiä. Sinivuokko vielä, ainakin tänään, lumen alla. Kyllä se taas tästä!

Olen pitänyt tosi virallista tilastoa siitä milloin takapihani on lumeton. Vuonna 2014 se oli jo 4.4. Ja myöhäisin aika on vuodelta 2009, kun päivää sai odottaa melkein vappuun eli 29.4. Yleisin päivä on 22.4. Entä tänä vuonna? Eiliseksi luvattu 20-30 sentin lumikertymä ei toteutunut, taisi jäädä itärajan toiselle puolelle. Kun tänään on lämmintä ja auringonpaistetta, niin aika lähellä ollaan lumettomuutta.  Viimeistään maanantaiksi luvattu vesisade vei loput pois. Ja takapihastani 10 metrin päässä on ainakin 2 metriä korkea lumikasa, taloyhtiön lumenkeräyspaikka. Sen sulaminen menee toukokuun lopulle, jollei kummia tapahdu.


2 kommenttia:

  1. Piti juuri kysymäni, että eikö teillä pitänyt olla tänä aamuna lunta oikein reilusti, kunnon hiihtokelit? Taas meitä huijattiin.... :D

    By the way; pistely jonka lupasin olevan työn alla kun seuraavaksi tavataan: kangas on, langat on kaikki on. Odottaa vain, että joku aloittaa sen :) Muutama rojekti loppuun ennen sitä, onhan tässä kai vähän aikaa? :D (Toivottavasti ei kuitenkaan kauheen pitkään)

    VastaaPoista
  2. Onnea krookuksesta. Meillä ei kuki vielä mikään ja en ole päässyt haravoimaan. Luntakin on jonkin verran vielä.

    VastaaPoista